☆~ 4 vuoden urakka alkakoon.

Ensimmäinen koulupäivä takana ja infoa tuli kiitettävät määrät. Saatiin tehtäväks tutustua Optimaan.  Ei vaikuta onneks (ainakaan vielä) miltään rakettitieteeltä tuon käyttäminen. Päästiin tekemään matematiikan lähtötasotestikin. Sisälsi reilu 30 tehtävää ja aikaa oli 45 minuuttia. En usko et meni kauheen timanttisesti, aika pahoin unohtunu asioita kun ei ole sen kummemmin tarvinnut. Täytyy vain alkaa kertaamaan, ei siinä muu auta. Haluan vetää tämän koulun kunnialla läpi, enkä rimaa hipoen.

Tallille en harmikseni tänään ennättäny, mut huomenna aion ehtiä. Täällä on muutenkin kyllä pohjat aivan jäällä, joten mitään ihmeellistä ei olisi varmaan edes pystynyt tekemään. Tossa lauantaina käytiin maastoilemassa, et toinen ratsukko lähti mukaan, ystäväni ratsasti Mammalla ja mä olin jalkaisin reippailemassa. Meni reissu kaikilla kyllä tosi kivasti ja hepoilla oli selkeesti hyvä mieli kun pääsivät käpsyttelemään muuallekkin, kuin tallin pihaan.

☆~ Pitkä kuumottava pääsykoeprosessi 2/2: "Varsinainen valintakoe"

Kun saat rämmittyä itsesi läpi esivalintakokeesta, pääset toiseen vaiheeseen, eli

Varsinaiseen valintakokeeseen.

Tämä on siis oppilaitoksessa järjestettävä valintakoe. Nämä ovat varmasti koulu/linjakohtaisia, mutta kerron tässä nyt vain sen kokeen, mihin itse osallistuin. Ilmeisesti joissain oppilaitoksissa on ollut vielä tämäkin vaihe jokin nettikoe, mutta siitä en osaa kertoa mitään.

Osallistuin siis Laurean Porvoon kampuksen Sairaanhoitaja-linjan pääsykokeeseen. Kaikki Laurean varsinaiseen valintakokeeseen osallistujat tulivat Tikkurilan kampukselle, huolimatta siitä, minkä kampuksen kokeeseen olivat osallistumassa. Eri kampuksien ja linjojen kokeet olivat eri päivinä ja hyvin porrastetusti, joten homma oli hyvin suunniteltu etukäteen, eikä tarvinnut ahdistua yleisestä väenpaljoudesta ja ruuhkasta. Kokeeseen ilmoittautuminen alkoi meillä n. 12.30. Mukaan tarvitsit passin, tai kuvallisen henkilökortin. Ohjeessa sanottiin, ettei ajokortti, tai kelakortti kelpaa. Eli ensin ilmoittauduttiin paikalle ja sen jälkeen ohjattiin tuutorien luokse, jotka antoivat lapulla paikan ja ajan, milloin kokeen pääsee suorittamaan. Minun kokeeseen oli aikaa muistaakseni 1,5 tuntia, mutta tutustuin yhteen toiseen pääsykokeeseen tulleeseen ja lähdettiin Dixiin kahville. Aika meni siinä mukavasti töissä jutellessa, molemmat lähihoitajia, mutta eri "linjoilla".

Itse kokeessa, meitä otettiin samaan tilaan 3 hakijaa. Koe alkoi "päättely- ja ongelmanratkaisu/matikka"-tehtävillä, jotka siis tehtiin perinteisenä paperikokeena yksin, ilman materiaaleja. Muistaakseni tehtäviä oli 2 sivua, olisikohan ollut yht. 20 tehtävää? Aikaa tähän annettiin 4 minuuttia. Tehtävät eivät olleet kovin vaikeita, mutta 4 minuuttia on melko lyhyt aika ja toimivatko aivosi kunnolla sellaisessa paikassa. Ilmeisesti aivoraukkani eivät ihan lopullisesti menneet kipsiin. Selvä paineen-/stressinsieto testi

Seuraavaksi oli vuorossa ryhmähaastattelu. Kaksi henkilöä oli haastattelemassa meitä ja jotka siis valvoivat koko kokeen. Toinen kysyi kysymyksiä ja toinen teki muistiinpanoja. Kysymyksiä kysyttiin meiltä vuorotellen, joten kaikki vastasivat. Kysymykset olivat aika perushuttua; mitä odotat ammattikorkeakoulu opinnoilta/ missä näet itsesi 5 vuoden päästä/ mikä on ammatillinen haasteesi?" yms.

Sen jälkeen oli vuorossa ryhmäkeskustelu. Aiheeksi annettiin "sosiaali- ja terveysalalla työssä jaksaminen". Esitin heti lisäkysymyksen, että voidaanko miettiä esimerkiksi sitä parantavia keinoja? Ohjeeksi annettiin, että saamme itse määritellä keskustelun suunnan. Koska kanssakeskustelijani olivat melko hiljaa ja toisen sanoessa, että "sä voit aloittaa", niin aloitin keskustelun miettimällä työssä jaksamista parantavia tekijöitä. Puhuin erittäin rauhallisesti, että muut kerkeäisivät miettimään jotain ja pystyisivät ottamaan kopin aiheesta. Taisin loppupeleissä itse olla aika paljon äänessä, yrittäen peittää kanssakeskustelijoiden tuumaustauot. Kuitenkin hekin saivat äänensä kuuluviin keksittyä ja olin tyytyväinen itseeni. En vaikuttanut liian hyökkäävältä, muut saivat äänensä kuuluviin, en puhunut päälle ja komppasin muiden esittämiä juttuja.

Varsinaisesta valintakokeesta jäivät oikein hyvät fiilikset. Tilanne jännitti huomattavasti vähemmän, kuin esivalintakokeen teko. Tuloksia jännitimme Soteli-lukupiiri ryhmässä varmaan kolme viikkoa. Olivat muuten vielä kuumottavammat viikot, kuin esivalinnan tuloksia odotellessa.

Koe menikin osaltani niin hyvin, että pääsin heittämällä Terveydenhoitaja-linjalle sisään. Olisin pisteiden perusteella päässyt jokaiseen hakemaani kohteeseen, joten onneksi olin laittanut ensimmäiseksi sen paikan, mihin oikeasti eniten halusin.

Monta kertaa hain, mutta viimeinkin se palkittiin. Vinkkini onkin, ettei kannata heti lannistua, uutta hakua vaan kehiin. Itselläni neljäs kerta onnisti. Itse ohjeistaisin muutenkin antamaan hakuprosessille aikaa. Jos siis tuntuu siltä, että opiskeluhalua olisi, kannattaa alkaa hakemaan. En ole varmasti ainoa ihminen, joka joutuu noin monesti hakemaan ennenkuin pääsee.

☆~ Pitkä kuumottava pääsykoeprosessi 1/2: "Valtakunnallinen esivalintakoe"

Tämä siis perustuu omiin kokemuksiini ja pyrin kertomaan mahdollisimman tarkasti koko prosessin. Jonkun toisen mielestä tämä koko homma voi olla peace of cake, mutta itselläni viime opiskeluista useampi vuosi, enkä ole tarvinnut esimerkiksi englantia, tai matematiikkaa. Tainno, matematiikka on ollut lähinnä lasten kanssa laskettua "montako pilkkua on leppäkertulla?", "Sinulla on 10 omenaa ja syöt niistä 2, montako omenaa jää?" tyyppisiä juttuja.

Mutta, eli.

SoTeLi*- aloilla on siis kaksivaiheinen pääsykoe;
- Valtakunnallinen esivalintakoe.
- Varsinainen valintakoe.

Esivalintakoe tehdään kotona, omalla tietokoneella (tai kirjastossa, jos ei omaa konetta löydy) internetissä. Esivalintakokeen ennakkoaineisto julkaistaan samana päivänä, kuin yhteishaku alkaa. Materiaali siis on joka kerta eri. Materiaalin laajuus on yhteensä noin 100 sivua. Se on (ainakin tähänasti) aina koostunut eri artikkeleista, viimeisenä kahtena kertana 5-7 eri osasta. Esivalintakoepäivä on heti nähtävillä kun materiaalia pääsee lukemaan. Yleensä se on ollut reilun kuukauden päästä (tänäkin syksynä n. 1,5 kk) kouluun hakujen alkamisen alettua, eli niin kauan on ollut aikaa ottaa ennakomateriaali haltuun. Kuulostaa helpolta, eikö vain? Esivalintakoeaikaa ei voi muuttaa. Jos et jostainsyystä pysty osallistumaan, tai vaikka nettisi katkeaa, etkä enää saa sitä toimimaan, niin se on adios ja uusi yritys ensi haussa.

(*Soteli = Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala. Nimestä huolimatta, myös Estenomit osallistuvat tähän esivalintakokeeseen, joka on siis ihan kaikille edellämainituille aloille hakijoille sama. Eli hait sitten Lapin, Helsingin, Pohjanmaan, Savon, Karjalan tai minkä tahansa alueen ammattikorkeakouluun edellämainitulle alalle, osallistut valtakunnalliseen esivalintakokeeseen.

Itse valtakunnallinen esivalintakoe:
Saat n. viikkoa ennen esivalintakoetta, haussa ilmoittamaasi sähköpostiin linkin ja koodin, millä kirjaudut kokeeseen. Siinä mainitaan myös aika, milloin kirjaudut kokeeseen, saadaksesi täyden, 90 minuutin vastausajan. Kaikki vastaukset annetaan monivalintamuodossa, ei siis mitään kirjoittamisjuttuja.

Kokeen rakenne on:
- 40 kysymystä ennakkomateriaalista.
- 15 laskua matematiikkaa.
- 15 kysymystä suomenkielisestä artikkelista
- 10 oikein/väärin väittämää englanninkielisestä artikkelista.
Kokeessa saat siis luettavaksesi artikkelin englanniksi ja suomeksi (eivät siis tietenkään samat). Sen pohjalta vastaat kysymyksiin.

Jos et vielä kauhistunut, niin avataan vielä hiukan.

Englanninkielen artikkeli on (ainakin edellisinä kertoina) pitänyt sisällään ihania, suorastaan mukavia, öh.. lääketieteellisiä termejä! Kysymykset ovat myös englanniksi.
Suomenkielen artikkeli on aika puhtaasti luetun ymmärtämistä, mutta kysymykset on väännetty niin jännään muotoon, että mietit oletko lukenut artikkelin arabiaa, hepreaa, vaiko kiinaa.
Ja kun rauhassa (paniikissa, kylmän hien valuessa otsalta) luet artikkelia, käy kello kokoajan. Ystäväsi "näin monta minuuttia koetta jäljellä" laskuri on asetettu paraatipaikalle, että varmasti näet sen kokoajan. Voit mielessäsi kuulla "tik-tak-tik-tak"

Matematiikka on peruskoulumatematiikkaa, mutta jos joudut jäämään miettimään vastausta, kuulet jälleen mielessäsi tik-tak-tik-tak (+vilkaiset laskuria) ja selvästi ajatteleminen on entistä helpompaa.

Ennakkomateriaaliosuus on melkoinen mörkö, kun kahlaat sitä kohta kohdalta läpi, tuntuu kuin juoksisit suossa eteenpäin. Koska tässä on sama meno kuin suomenkielen artikkelissa, on kysymykset ja vastaukset väännetty sellaiseen muotoon, että mietit oletko lukenut suomea ollenkaan. Muista rakas ystäväsi laskuri; jos jäät miettimään kahden(tai neljän) oikean vaihtoehdon väliltä, voit jälleen kuulla tik-tak-tik-tak. Useassa kohdassa, keskusteluja seuranneena, moni muukin oli sitä mieltä, että useampikin vastaus olisi käynyt oikeaksi, vaan näin ei ole<3 Saattaa olla pieni muutos lauseessa, joten lue kysymykset ja vastaukset tarkkaan.

Kirsikkana kakun päälle, eli pisteytys.
Oikeat vastaukset tulevat muutaman tunnin päästä kokeen päätyttyä samalle sivustolle, jolla ennakkomateriaali julkaistiin. Jos omaat norsun muistin, tai saat dokumentoitua vastauksesi jonnekkin, pystyt siis muutamaa tuntia kokeen jälkeen laskemaan pisteesi itse. On kuitenkin tärkeää, että teet sen oikein, pisteytys meni aika monelta ohi ja kovaa, siksi väännän sen ratakiskosta.

Kokeen maksimipistemäärä on 80. Eli saat aina 1 pisteen oikeasta vastauksesta. Jos jätät vastaamatta  (esimerkiksi ajan loppumisen takia) tai vastaat väärin, saat miinuspisteitä. Vaikka siellä lukeekin -0.3 pistettä, on luku oikeasti -1.3 pistettä. Koska menetät siitä yhden mahdollisen pisteen ja saat 0.3 miinuspistettä lisäksi. Matematiikassa on yksi vastausvaihtoehto ollut "en tiedä" josta saa 0 pistettä, mutta menetät kuitenkin taas sen yhden mahdollisen pisteen, koska et keksinyt oikeaa vastausta. Matematiikan osuudessa saat väärästä tai tyhjästä (eli et kerkeä klikkaamaan "en tiedä") -0.5, eli pisteistä lähtee -1.5 pistettä.
Pisterajaa kouluun et kuitenkaan voi etukäteen tietää, koska se on joka vuosi eri. Riippuu niin paljon hakijoiden pistemääristä. Esivalintakokeen pisteiden perusteella varsinaiseen valintakokeeseen kutsutaan 2-3 kertainen määrä hakioita aloituspaikkoihin nähden.

Miten itse tein? + mahdollisia vinkkejä
Jos en ollut varma vastauksesta, heitin silti "veikkaa ja voita"-asenteella jonkun vastauksen, paitsi matematiikassa "en tiedä". Jos kerran vastaamatta jättämisestä tai väärästä vastauksesta saat -1.3 pistettä, oli kuitenkin veikkaamalla mahdollisuus, että vastaus olikin oikein, eli parempi, kuin tyhjä.
Luin materiaalin hyvin, eli paina mieleesi missä kerrottiin mistäkin. Vaikka materiaali voikin olla esillä kokeen ajan, ei sitä kauheasti ole aikaa selata. Viimekin kerralla monet artikkelit liippasivat läheltä toisiaan ja vaikka etsitkin ctrl + f  -yhdistelmällä tietoa, se vie turhaa aikaa, jos et tiedä missä artikkelissa juuri siitä asiasta puhuttiin ja joudut käymään useamman artikkelin läpi. Muutenkaan tuo ctrl + f  ei mitään taivaspaikkaa avaa.

Ajatuksiani esivalintakokeesta:
- Kukaan ei valvo, että teet kokeen yksin. Ennen koetta laitetaan ruksi kohtaan "vannon tekeväni kokeen yksin", mutta sitä ei kukaan pysty valvomaan. Kuuleman mukaan osa on huijannut, eli tehnyt porukalla/kaverin kanssa kokeen. Se on mielestäni todella väärin.
- Netti päättää takuta kesken kokeen, se voi maksaa sinulle koko osallistumisen, tai ainakin viedä turhaa aikaa ja sitä kautta huonontaa pisteitäsi.
- Paineensietokyvyn testauksessa tuo koe kuitenkin onnistuu loistavasti.
- Jos haet pidemmälle kouluun, on ihan mukavaa, että tuon ensimmäisen vaiheen saat tehdä kotona (tai siellä kirjastossa), eikä sinun ole heti pakko lähteä kauas.

Lisähuomautuksena:
Mieti tarkkaan paikat ja järjestys, mihin haluaisit päästä. Viimeiseksi vaihtoehdoksi "kannattaa" (näin tekee varmasti moni) laittaa jokin "ei niin suosittu" koulu. Ai miksi? Koska jos se tekee valintakoeyhteistyötä muiden listallasi olevien koulujen kanssa, saatat silti päästä suositumpaan kouluun sisälle, jos varsinainen valintakoe (toinen vaihe) menee hyvin. Vaikka kävisikin niin, ettet pääsisi muuten kuin tänne viimeiseen vaihtoehtoon, ei paikkaa ole pakko ottaa vastaan ja se luovutetaan varasijalla olevalle hakijalle. On kuitenkin tärkeää, että selvität mitkä koulut tekevät valintakoeyhteistyötä, jos tätä "kikkaa" haluat käyttää.

☆~ Jännitystä ilmassa.

Pitkä aika, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut, mutta eipä elämä ole (vielä) suuremmin muuttunut.
Mammasta tuli vuokrahepan sijaan ylläpitohevonen viime kesänä. Otettiin hyvän ystäväni kanssa Mamma ylläpitoon, joten hevoset ovat pysyneet normaalisti kuvioissa mukana.

Tammikuussa alkaa jotain uutta, jännittävää ja mitä olen odottanut jo liian kauan:
Aloitan viimeinkin opinnot!

Olen varmaan täällä blogissa kirjoitellut, miten haaveilen Sosionomin opinnoista. Sosionomihaaveet jäivät kuitenkin pikkuhiljaa pois ja viime keväänä työnkuvani muututtua, suunnitelmat selkenivät kunnolla. Musta tulee Sairaanhoitaja. Hain viime keväänä siis Sairaanhoitajaksi, mutta jäin harmittavasti 1,5 pisteen päähän varsinaisesta valintakokeesta.

Mutta nyt syksyn haussa minua lykästikin oikein urakalla!

Hakutoiveeni menivät näin:
1. Terveydenhoitaja, Laurea Tikkurila
2. Sairaanhoitaja, Laurea Tikkurila
3. Sairaanhoitaja, Laurea Hyvinkää
4. Terveydenhoitaja, Metropolia, Helsinki
5. Sairaanhoitaja, Metropolia, Helsinki
6. Sairaanhoitaja, Laurea, Porvoo

Terveydenhoitajan paikkoja hain siis myös siksi, että se on "kaksoispätevyys", eli saat Terveydenhoitaja Amk:n ja Sairaanhoitaja Amk:n pätevyyden. (Sairaanhoitajan pätevyyden samassa saavat myös Kätilöt ja Ensihoitajat).

Esivalintakokeen pisteiden perusteella jäin todella kauas mahdollisista Terveydenhoitajan pääsykokeista. Tikkurilan ja Hyvinkään Sairaanhoitajan pääsykokeista jäin todella pienellä erolla ulkopuolelle: Tiksi 0.3 pistettä ja Hyvinkää 0.2 pistettä. Porvoon Sairaanhoitajan kokeeseen pääsin kuitenkin heittämällä ja olin onneni kukkuloilla. Valintakoekutsu sähköpostin luettuani oli pakko kirkaista, ei voinut olla todellista! Kun olet kolme ( ! ) edellistä hakua henkisesti ruoskinut itseäsi "et tule koskaan pääsemään esivalintakoetta pidemmälle"-mantralla, jo pelkkä valintakokeeseen pääsy tuntui uskomattoman upealta.

Pistän pääsykoe-prosessin kokonaan toiseen postaukseen, koska muuten tästä tekstistä tulisi pitkä kuin nälkävuosi.

Kävin siis Sairaanhoitaja-linjan pääsykokeessa ja tässä vaiheessa olin haudannut haaveet Terveydenhoitajaksi pääsystä. Olin kuitenkin onnesta soikeana, sillä en pidä Sairaanhoitajaa mitenkään huonompana tutkintona, kuin Terveydenhoitajaa. Tuloksia odotettiin muistaakseni kolme ikuisuudelta tuntuvaa viikkoa. Seurasin facebookissa ryhmää "Soteli lukupiiri" ja kanssakuumottelin siellä muiden kanssa, kuinka mahtoi koe mennä. Olin juuri ollut pelaamassa, kun facebookiin tuli ilmoitus uudesta julkaisusta ryhmässä. Istahdin autoon ja aloin lukemaan. Laurean tulokset olivat julkaistu ja ihmisille oli alkanut tulla ilmoituksia myönnetyistä opiskelupaikoista Opintopolkuun. Tunsin, kuinka sykkeeni alkoi nousta ja miten sormet tuntuivat spagetilta kaivaessani nettipankin avaintunnuksia esiin lompakosta. Kirjauduin sisään, enkä ollut uskoa silmiäni nähdessäni tämän ilmoituksen:

Ensimmäisenä mieleen tullut ajatus oli, että nyt meni kutsu väärälle ihmiselle. Kun lopulta tajusin, että totta se oli, pääsi pieni itkukin helpotuksesta ja onnesta. Kaikki se tuska, piinalliset odotukset ja lopulta pettymykset oli palkittu ruhtinaalisesti.

Odotan koulun alkamista innolla, mutta samalla vähän jännittäen. On iso muutos hypätä aktiivisesta työelämästä vähän syrjemmälle, koska keikkatahtia on pakko vähän rauhoittaa. Muuten tulen palamaan loppuun ennen puoltaväliä. Terveydenhoitajan opinnot ovat 4 vuoden uurastus, enkä odota, että tie tulisi helppo olemaan. Varmasti tulee vaatimaan verta, hikeä, ärräpäiden päästelyä ja kyyneliä, että saan tutkinnon suoritettua kunniallisesti loppuun. Pitää vain pitää mielessä ovet, joita uusi tutkintonimike avaa, niin voi todeta lopussa kiitoksen seisovan. Koulun alkuun on muuten enää 21 päivää, jännittävää!

☆~ Hiljaa hyvä tulee.

Menimme Mamman kanssa jälleen kentällä. Se oli tänään notkea kuin rautakanki, joten pyrin vain saamaan sitä taivutettua käynnissä ja ravissa. Se punki melkoisesti vastaan ja meni mielellään lapa edellä, joten sainkin tehdä hommaa, että sain sitä taipumaan. 

Menimme jonkun 40 minuuttia kentällä ja kun se alkoi mennä tosi hyvin, niin lopeteltiin kouluväännöt siltä erää. Olen Mammaa liikutellut hyvin ja se on ollut oikein hyvä ratsastaa.

Lähdimme kävelemään loppukäynnit radalle, kuten aikaisempinakin päivinä. Tänään oli jo huomattavasti hämärämpää, sanoisinko jopa pimeää. Mamma oli selkeästi eri mieltä ja alkoi peruuttamaan ja yritti kääntää itseään vastakkaiseen suuntaan. Pohkeista liikuttiin vain ja ainoastaan taaksepäin. Muutaman kerran jouduin käyttämään raippaa, että sain sen liikkumaan eteenpäin. Yleensä jo pelkkä ohjien yhteen käteen laittaminen jo lopettaa touhut, mutta tänään ei. Joudunkin nykyään ratsastamaan raippa mukana, ihan vain siksi jos poistutaan pihasta. Kun pääsimme liikkeelle, se oli aivan hirmuisen jännittynyt ja valmiina reagoimaan aivan kaikkeen. Se kuitenkin käveli säpsymättä pihatien. Pihasta poistumisen jälkeen, aloitimme perinteiset väistättämis- ja asetusten kautta pään alaslaskuharjoitukset. Se oli hetkittäin tosi rento, mutta täytyy olla selkeästi itse tilanteen tasalla ja muistaa pitää se "kiireisenä", ennenkuin hoksaa näkymättömät paholaiset jostain pusikosta. 

Mulla on siis jonkinasteista maastojännitystä, joka on kehittynyt jo Mantan aikoina. Mantan ensimmäisen vuoden aikana en jännittänyt maastoilua yhtään, mutta tallinvaihdon yhteydessä Manta alkoi jostain kumman syystä jännittämään ja pikkuhiljaa se tarttui muhunkin. Mitään onnettomuuksia, käsistä lähtöjä, tai muutakaan hirmu dramaattista ei ole koskaan tapahtunut, mutta silti sitä alkoi jännittämään. 

Olen yrittänyt miettiä asioita, jotka maastoilussa jännittää. Listaankin niitä tähän;

1. Ajattelemattomat autoilijat ja alle jääminen.

2. Hevonen peruuttaa ojaan.

3. Tipun ja hevonen laukkaa holtittomasti tallille.

4. Hevonen hyppää pystyyn ja kaatuu päälle.

Nuo ovat aivan mahdollisia uhkia. Toisaalta, hevonen voi tiputtaa pukittamalla, keulia ja kaatua päälle kentälläkin. En kuitenkaan jännitä kentällä ratsastamista. Esteitä ehkä hieman, mutta se johtuu vain pitkästä tauosta.

Olen nyt jo huomannut rataharjoittelulla positiivisia vaikutuksia omaan itsevarmuuteen. Vielä saan tehdä töitä sen eteen, mutta hiljaa hyvä tulee. Tavoitteena olisi saada omaa jännittämistä niin minimiin, kuin mahdollista. Maastojännittäminen on nimittäin melkoinen rajoite, eikä varmastikkaan hevosta ajatellen kovinkaan mukava. Maastoilu kuitenkin tuo monipuolisuutta treeniin. Maastossa on kuitenkin vaihtelevat pohjat ja varsinkin metsäpolut kehittää koordinaatiota, mäkien kiipeäminen lihaksia ja kuntoa ja monesti se on hevoselle ja ratsastajalle piristävää vaihtelua. 

Tuli muuten tuosta raipan kanssa ratsastamisesta mieleen, vaihdoin sunnuntaina yleisraipan kouluraippaan ja sen kanssa onkin hyvä harjoitella tuota käsien asentoa. Pitää muistaa pitää kädet ylempänä, tai muuten raippa hipaisee Mammaa ja se ottaa pientä spurttia. Myös ohjien täytyy olla juuri oikean pituiset, et pidätteet onnistuu, mutta käsi kuitenkin tarpeeksi kevyenä, ettei Mamma ala narskuttaa kuolainta ja jännity. Olenkin nyt kiinnittänyt erityistä huomiota mun omaan asentoon ja olen ollut paljon paremmassa tasapainossa ja ryhdissä. On yllättävän helppoa miettiä käsien ja ylipäänsä keskivartalon asentoa yhdessä. Kädet ylemmäs, keskivartalon tukilihakset käyttöön ja menoksi.

Huomenna harjoitukset jatkuu ja torstaina onkin lähtö Pohjanmaalle. :)

☆~ Viikko vierähti.

Tosi nopeasti meni tämäkin viikko. Ratsastelin Mamman tälläviikolla maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja tänään. Ma ja Ti mentiin kaikki askellajit läpi, keskiviikkona jumppailtiin käynnissä kylkiä ja keskityttiin menemään eteen-alas. Tänään menimme taas kaikki askellajit läpi. Mamman laukka on melkoisen "raju", varsinkin nostovaihe. Se kuitenkin laukkaa varmajalkaisesti, ensin mielellään pientä ympyrää, mutta sen saa hienosti myös suurentamaan sitä. Laukkaamme siis pääsääntöisesti isolla ympyrällä. (Note to self, älä juo mäkkärin isoa frappea ennen ratsastusta, tulee aika mielenkiintoinen tunne vatsaan).

-Kuva viimeviikolta. Nukkuvaa hevosta on helppo letittää ;)-

Ollaan tälläviikolla aloitettu taas radalla käyminen. Tallin pihasta siis lähtee rata, joka kiertää laitumen ja palaa takaisin pihaan. Olisiko joku n. 800-900 m kierros. Olemme siis käyneet siellä satunaisesti ennemminkin, mutta se on välillä ollut semmoista sambaa, et oksat pois. Jo tuolla matkalla Mamma saattaa kyttäillä ja säpsyä ties mitä. Siitä syystä maastoilu onkin tapahtunut vain kavereiden kanssa. Olisi kuitenkin kiva päästä maastoilemaan yksinkin, ilman suurempia ongelmia. Ollaan Mamman kanssa kierretty joka kerta vähintään yksi kierros radalla. Heti kun menemme tallista poispäin, pää nousee ja Mamma tuntuu "edestä tyhjältä". Olen alkanut teetättää pieniä tehtäviä radalla kävellessä, esim. väistöjä ja siirtymisiä käynti-ravi. Olen huomannut sen auttavan ja vaikka Mamma saattaisikin olla aluksi jännittynyt, niin se voikin rauhoittua kuuntelemaan ja laskee päänsäkkin hetkeksi alas. Vaikka se nostaisikin päänsä sen jälkeen ylös, ei olla heti lentoon lähdössä. Säpsyilyä ei ole juurikaan ollut ja se onkin lisännyt myös omaa itsevarmuuttani. Mammaa ei selvästi saa jättää ns. yksin ja aina välillä pitää pienillä tehtävillä muistuttaa, että olen vieläkin matkassa ja muuhunkin voi keskittyä, kuin poninsyöjähirviöiden etsiskelyyn.

Koska Mamma vaikutti perjantaina todella väsyneeltä, en ratsastanut perjantaina, enkä lauantaina ollenkaan. Mamma on kaverinsa kanssa vielä öitäkin ulkona, jos ei sada, joten liikuttua tulee varmasti jonkinverran ilman ratsastustakin.

Kun Mamma sai kahtena päivänä elpyä, lupasin hoitaa ja liikuttaa kaverin hevosen. Vaikka olen tiiraillut sitä varmaan neljä vuotta, en ole koskaan ratsastanut sillä. On siis asunut kahdessa tallissa samaanaikaan Mantankin kanssa. Tiesin ainoastaan sen olevan lungi, joka ei turhista stressaile. 

Kun laitoin hevosta kuntoon, huomasi selkeästi ruunan ja tamman eron. Tämä herrasmies ei mulkaissut minua pahasti ja kuopinut etusella käytävää, kun laitoin satulaa selkään. Etusuojia laittaessa se pyöritteli huppuani huulella ja oli oikeinkin seurallinen. 

Kiipesin selkään ja mars matkaan - herranjestas mitkä askeleet! Kun on tottunut menemään siroilla lämminverisillä monta vuotta, tuntuu kylmäverisen askellus todella oudolta. Ratsastukseni muistutti todennäköisesti alkeiskurssilaisen räpellystä. Mamman kanssa osaan istua ravissa alas, sen kauheammin pomppimatta, mutta tähän raviin en saanut haitariani liimattua mitenkään penkkiin! Kevennyksestä huolimatta tuntui, kuin olisin pomppinut ylös-alas-ylös-alas. Vaikka ravi olikin tottumattomalle vähän vaikeaa, nautin joka sekunnista. Heppa oli kyllä mielettömän kiva ratsastaa. Sopivan herkkä ja liikkui omalla moottorilla. Laukassa olisin voinut istua seuraavat kaksi tuntia. Aivan mieletöntä. Iltatalliakin tehnyt kiinnitti huomiota kevyeeseen menoon.

Pitäisi selvästi useammin ratsastaa erilaisilla hevosilla, ettei jämppääntyisi vain yhteen. 

Kun kiipesin tänään Mamman selkään, oli olo todella kotoisa. "Mähän osaan ratsastaa!" :D

Ettei mene pelkäksi heppahöpinäksi, kerrottakoon vähän muustakin. 

Olen tälläviikolla alkanut lukemaan tota ennakkomateriaalia ja mitä enemmän sitä luen, sitä enemmän päässäni pyörii ajatus uudesta floppaamisesta. En jaksa asiaa stressata, aion tehdä parhaani ja jos se ei tällä kertaa riitä, niin keväällä sitten uusi yritys. Ei elämä epäonnistumiseen pääty, sen jälkeen vain on yritettävä kovemmin. Uskon myös, et kunhan saan pidettyä itseni näin coolina kokeessa, niin mahdollisuuteni parempiin pisteisiin kasvavat.

Tiistaina jäljitettiin kaverini koiraa. Kaverini oli siis koirapuistossa omien koiriensa kanssa ja puistoon tullut toinen koiranomistaja oli vetäissyt portin muitta mutkitta sepposen selälleen ja päästänyt kaikki kaverini neljä koiraa irti. Kolme pysähtyi heti portin ulkopuolelle, mutta tämä neljäs, joka on metsälläkin käynyt, pinkaisi onnesta soikeana ja aivan hirmuista vauhtia jälkien perään. 

Kaverini pisti samantien facebookiin ilmoituksen, että ihmiset tietävät olla silmät auki. Koska satuin olemaan kotona, tarjosin etsimisapua ja lähdin kaveriani hakemaan. Kaverini vei kolme muuta koiraa ensin kotiin ja sen jälkeen lähdimmekin etsintäpuuhiin. Aloitimme puistosta ja pikkuhiljaa laajensimme etsintöjä. 

Tuloksettoman etsinnän ja kyselyjen jälkeen, päädyimme takaisin puistoon ja kaverini lähti jututtamaan lähellä olevia raksaihmisiä. Pian paikalle pyöräili ala-aste ikäinen tyttö ja kysyi minulta onko meillä koira kateissa ja kertoi heidän pihalla käyneestä koirasta. Tuntomerkit täsmäsivät. Huhuilin kaverini paikalle ja tyttö soitti äidilleen. Lähdimme käymään paikan päällä. 

Tytön äiti tuli pihalle ja kertoi saaneensa sen kiinnikkin, mutta koska ei voinut tietää onko koira jahdissa, päästi takaisin irti. Koira oli ihan minuuttia paria ennen saapumistamme hävinnyt pihasta. Pihasta lähti pieni vaikeakulkuinen polku metsään ja lähdimme seuraamaan sitä. Johan alkoi koiran ajohaukku kuulumaan. Jahtasi kai rusakkoa. Koira vaan liikkui niin paljon kovempaa kuin me, joten ääni alkoi kuulua kauempaa ja kauempaa. Kaverini sitten sanoikin ettei me sitä ajohommissa kiinni saada ja ehdotti lähtemistä. Ehdotin kuitenkin pientä odottelua, josko jänis olisikin päässyt karkuun ja koira tulisi samaa reittiä takaisin. Odottelimme varmaan 5 minuuttia ja alkoi taas haukunta kuulua. Tälläkertaa se tuli lähemmäs ja lähemmäs. Erkaannuimme vähän toisistamme ja jäimme passiin. Näin koiran juoksevan kohti puskaa, jonka takana kaverini seisoi. Paikka-komento, koira löi maihin ja antoi ottaa kiinni. Kaikki hyvin, koira oli vain hengästynyt pupujahdistaan. :) 

Loppuun kuva vielä uusista kengistä. Rakastuin <3

Saa nähdä mitä ensviikko tuo tullessaan.

☆~ Hevoskuume kasvaa kasvamistaan.

Mulla on ollut hevoskuumeilua koko tän vuoden, mitä oon ilman omaa. Mulla on siis aivan ihana vuokrahevonen Mamma, mut jotenkin kun tottui omaan, niin varsinkin aluksi oli hassua ratsastaa toisen omalla. Oman hevosen hinku on ollut melko aaltoilevaa, mutta takaraivossa kuitenkin kokoaikaisesti.

Harmi vain, ettei ole nyt mitään mahdollisuutta, saati järkeäkään, ostaa omaa.

Liiankin sopiva kuva :'D

Kouluihin haku alkoi keskiviikkona ja mun pitäiskin rustata se hakemus lähipäivinä. Mielellään tänään. Ikävää aloittaa alusta, kun ei keväällä päässyt, mutta teen tälläkertaa muutaman asian eritavalla:

1. Kertaan matematiikkaa.

Tein aivan idiootin virheen viimeksi, kun en tätä hoksannut. Ja...

2. Luen tehtävänannon kunnolla!

Vielä ääliömmän siten, että en lukenut tehtävänantoa kokeessa tarpeeksi tarkasti ja lähdin tielle "veikkaa ja voita", eli päättelemään ja arvailemaan vastauksia! Paniikissa arvailu maksoikin sitten lie kuinka monta pistettä, kun "en tiedä" vastauksesta ei olisi mennyt miinusta..

3. En lue ennakkomateriaalia "hauki on kala"-menetelmällä.

Luin kyllä matskut moneen kertaan, mutta en kauhean hyvällä tyylillä.

4. Laitan 6 koulua hakemukseen.

Viimeksi laitoin vain 3...

5. En mene paniikkiin.

Nyt on jo vähän käsitystä, mitä voi odottaa tulevan.

Ja jälleen ajatukset pompsahtivat takaisin hevoskuumeeseen. Haluaisin ihan hirmuisesti irish cobin. Toki puoliverinenkin olisi mahtava, mutta katselin jo ennen Mantan ostoa, noita ihania tupsujalkoja. "Onneksi" mahdollisen opiskelijaelämän ja hevosen pitäminen (ilman rikkaita vanhempia/sukulaisia, tai muita sponssaajia) on lähes mahdotonta, joten hevosen hankinta siirtyykin lie kuinka monen vuoden päähän. Kyllä varmasti olisi todella kovalla työllä mahdollistakin, mutta ei siinä oravanpyörässä kerkeäisi siitä ihanasta otuksesta nauttia. Monet saavat itsensä jo melko solmuun opiskelun ja työnteon yhdistämisestä, niin lisääppä yhtälöön vielä oma hevonen ja burn outin ainekset ovat varmasti valmiit.

Tallilaisen kanssa juteltiinkin aiheesta ja se sanoikin, et varmasti syyllisyys kalvaisi paljon, kun ei aika yksinkertaisesti riittäisi kaikkeen. Päivät koulussa, illat/viikonloput  töissä, tai koulutehtäviä tekemässä. Töitä nyt on tehtävä jokatapauksessa, mutta oman hevosen ostaessa saisi olla melko kitukuurilla aivan kokoaikaisesti.

No, onneksi haaveilu ei maksa mitään.