☆~ Hiljaa hyvä tulee.

Menimme Mamman kanssa jälleen kentällä. Se oli tänään notkea kuin rautakanki, joten pyrin vain saamaan sitä taivutettua käynnissä ja ravissa. Se punki melkoisesti vastaan ja meni mielellään lapa edellä, joten sainkin tehdä hommaa, että sain sitä taipumaan. 

Menimme jonkun 40 minuuttia kentällä ja kun se alkoi mennä tosi hyvin, niin lopeteltiin kouluväännöt siltä erää. Olen Mammaa liikutellut hyvin ja se on ollut oikein hyvä ratsastaa.

Lähdimme kävelemään loppukäynnit radalle, kuten aikaisempinakin päivinä. Tänään oli jo huomattavasti hämärämpää, sanoisinko jopa pimeää. Mamma oli selkeästi eri mieltä ja alkoi peruuttamaan ja yritti kääntää itseään vastakkaiseen suuntaan. Pohkeista liikuttiin vain ja ainoastaan taaksepäin. Muutaman kerran jouduin käyttämään raippaa, että sain sen liikkumaan eteenpäin. Yleensä jo pelkkä ohjien yhteen käteen laittaminen jo lopettaa touhut, mutta tänään ei. Joudunkin nykyään ratsastamaan raippa mukana, ihan vain siksi jos poistutaan pihasta. Kun pääsimme liikkeelle, se oli aivan hirmuisen jännittynyt ja valmiina reagoimaan aivan kaikkeen. Se kuitenkin käveli säpsymättä pihatien. Pihasta poistumisen jälkeen, aloitimme perinteiset väistättämis- ja asetusten kautta pään alaslaskuharjoitukset. Se oli hetkittäin tosi rento, mutta täytyy olla selkeästi itse tilanteen tasalla ja muistaa pitää se "kiireisenä", ennenkuin hoksaa näkymättömät paholaiset jostain pusikosta. 

Mulla on siis jonkinasteista maastojännitystä, joka on kehittynyt jo Mantan aikoina. Mantan ensimmäisen vuoden aikana en jännittänyt maastoilua yhtään, mutta tallinvaihdon yhteydessä Manta alkoi jostain kumman syystä jännittämään ja pikkuhiljaa se tarttui muhunkin. Mitään onnettomuuksia, käsistä lähtöjä, tai muutakaan hirmu dramaattista ei ole koskaan tapahtunut, mutta silti sitä alkoi jännittämään. 

Olen yrittänyt miettiä asioita, jotka maastoilussa jännittää. Listaankin niitä tähän;

1. Ajattelemattomat autoilijat ja alle jääminen.

2. Hevonen peruuttaa ojaan.

3. Tipun ja hevonen laukkaa holtittomasti tallille.

4. Hevonen hyppää pystyyn ja kaatuu päälle.

Nuo ovat aivan mahdollisia uhkia. Toisaalta, hevonen voi tiputtaa pukittamalla, keulia ja kaatua päälle kentälläkin. En kuitenkaan jännitä kentällä ratsastamista. Esteitä ehkä hieman, mutta se johtuu vain pitkästä tauosta.

Olen nyt jo huomannut rataharjoittelulla positiivisia vaikutuksia omaan itsevarmuuteen. Vielä saan tehdä töitä sen eteen, mutta hiljaa hyvä tulee. Tavoitteena olisi saada omaa jännittämistä niin minimiin, kuin mahdollista. Maastojännittäminen on nimittäin melkoinen rajoite, eikä varmastikkaan hevosta ajatellen kovinkaan mukava. Maastoilu kuitenkin tuo monipuolisuutta treeniin. Maastossa on kuitenkin vaihtelevat pohjat ja varsinkin metsäpolut kehittää koordinaatiota, mäkien kiipeäminen lihaksia ja kuntoa ja monesti se on hevoselle ja ratsastajalle piristävää vaihtelua. 

Tuli muuten tuosta raipan kanssa ratsastamisesta mieleen, vaihdoin sunnuntaina yleisraipan kouluraippaan ja sen kanssa onkin hyvä harjoitella tuota käsien asentoa. Pitää muistaa pitää kädet ylempänä, tai muuten raippa hipaisee Mammaa ja se ottaa pientä spurttia. Myös ohjien täytyy olla juuri oikean pituiset, et pidätteet onnistuu, mutta käsi kuitenkin tarpeeksi kevyenä, ettei Mamma ala narskuttaa kuolainta ja jännity. Olenkin nyt kiinnittänyt erityistä huomiota mun omaan asentoon ja olen ollut paljon paremmassa tasapainossa ja ryhdissä. On yllättävän helppoa miettiä käsien ja ylipäänsä keskivartalon asentoa yhdessä. Kädet ylemmäs, keskivartalon tukilihakset käyttöön ja menoksi.

Huomenna harjoitukset jatkuu ja torstaina onkin lähtö Pohjanmaalle. :)

☆~ Viikko vierähti.

Tosi nopeasti meni tämäkin viikko. Ratsastelin Mamman tälläviikolla maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja tänään. Ma ja Ti mentiin kaikki askellajit läpi, keskiviikkona jumppailtiin käynnissä kylkiä ja keskityttiin menemään eteen-alas. Tänään menimme taas kaikki askellajit läpi. Mamman laukka on melkoisen "raju", varsinkin nostovaihe. Se kuitenkin laukkaa varmajalkaisesti, ensin mielellään pientä ympyrää, mutta sen saa hienosti myös suurentamaan sitä. Laukkaamme siis pääsääntöisesti isolla ympyrällä. (Note to self, älä juo mäkkärin isoa frappea ennen ratsastusta, tulee aika mielenkiintoinen tunne vatsaan).

-Kuva viimeviikolta. Nukkuvaa hevosta on helppo letittää ;)-

Ollaan tälläviikolla aloitettu taas radalla käyminen. Tallin pihasta siis lähtee rata, joka kiertää laitumen ja palaa takaisin pihaan. Olisiko joku n. 800-900 m kierros. Olemme siis käyneet siellä satunaisesti ennemminkin, mutta se on välillä ollut semmoista sambaa, et oksat pois. Jo tuolla matkalla Mamma saattaa kyttäillä ja säpsyä ties mitä. Siitä syystä maastoilu onkin tapahtunut vain kavereiden kanssa. Olisi kuitenkin kiva päästä maastoilemaan yksinkin, ilman suurempia ongelmia. Ollaan Mamman kanssa kierretty joka kerta vähintään yksi kierros radalla. Heti kun menemme tallista poispäin, pää nousee ja Mamma tuntuu "edestä tyhjältä". Olen alkanut teetättää pieniä tehtäviä radalla kävellessä, esim. väistöjä ja siirtymisiä käynti-ravi. Olen huomannut sen auttavan ja vaikka Mamma saattaisikin olla aluksi jännittynyt, niin se voikin rauhoittua kuuntelemaan ja laskee päänsäkkin hetkeksi alas. Vaikka se nostaisikin päänsä sen jälkeen ylös, ei olla heti lentoon lähdössä. Säpsyilyä ei ole juurikaan ollut ja se onkin lisännyt myös omaa itsevarmuuttani. Mammaa ei selvästi saa jättää ns. yksin ja aina välillä pitää pienillä tehtävillä muistuttaa, että olen vieläkin matkassa ja muuhunkin voi keskittyä, kuin poninsyöjähirviöiden etsiskelyyn.

Koska Mamma vaikutti perjantaina todella väsyneeltä, en ratsastanut perjantaina, enkä lauantaina ollenkaan. Mamma on kaverinsa kanssa vielä öitäkin ulkona, jos ei sada, joten liikuttua tulee varmasti jonkinverran ilman ratsastustakin.

Kun Mamma sai kahtena päivänä elpyä, lupasin hoitaa ja liikuttaa kaverin hevosen. Vaikka olen tiiraillut sitä varmaan neljä vuotta, en ole koskaan ratsastanut sillä. On siis asunut kahdessa tallissa samaanaikaan Mantankin kanssa. Tiesin ainoastaan sen olevan lungi, joka ei turhista stressaile. 

Kun laitoin hevosta kuntoon, huomasi selkeästi ruunan ja tamman eron. Tämä herrasmies ei mulkaissut minua pahasti ja kuopinut etusella käytävää, kun laitoin satulaa selkään. Etusuojia laittaessa se pyöritteli huppuani huulella ja oli oikeinkin seurallinen. 

Kiipesin selkään ja mars matkaan - herranjestas mitkä askeleet! Kun on tottunut menemään siroilla lämminverisillä monta vuotta, tuntuu kylmäverisen askellus todella oudolta. Ratsastukseni muistutti todennäköisesti alkeiskurssilaisen räpellystä. Mamman kanssa osaan istua ravissa alas, sen kauheammin pomppimatta, mutta tähän raviin en saanut haitariani liimattua mitenkään penkkiin! Kevennyksestä huolimatta tuntui, kuin olisin pomppinut ylös-alas-ylös-alas. Vaikka ravi olikin tottumattomalle vähän vaikeaa, nautin joka sekunnista. Heppa oli kyllä mielettömän kiva ratsastaa. Sopivan herkkä ja liikkui omalla moottorilla. Laukassa olisin voinut istua seuraavat kaksi tuntia. Aivan mieletöntä. Iltatalliakin tehnyt kiinnitti huomiota kevyeeseen menoon.

Pitäisi selvästi useammin ratsastaa erilaisilla hevosilla, ettei jämppääntyisi vain yhteen. 

Kun kiipesin tänään Mamman selkään, oli olo todella kotoisa. "Mähän osaan ratsastaa!" :D

Ettei mene pelkäksi heppahöpinäksi, kerrottakoon vähän muustakin. 

Olen tälläviikolla alkanut lukemaan tota ennakkomateriaalia ja mitä enemmän sitä luen, sitä enemmän päässäni pyörii ajatus uudesta floppaamisesta. En jaksa asiaa stressata, aion tehdä parhaani ja jos se ei tällä kertaa riitä, niin keväällä sitten uusi yritys. Ei elämä epäonnistumiseen pääty, sen jälkeen vain on yritettävä kovemmin. Uskon myös, et kunhan saan pidettyä itseni näin coolina kokeessa, niin mahdollisuuteni parempiin pisteisiin kasvavat.

Tiistaina jäljitettiin kaverini koiraa. Kaverini oli siis koirapuistossa omien koiriensa kanssa ja puistoon tullut toinen koiranomistaja oli vetäissyt portin muitta mutkitta sepposen selälleen ja päästänyt kaikki kaverini neljä koiraa irti. Kolme pysähtyi heti portin ulkopuolelle, mutta tämä neljäs, joka on metsälläkin käynyt, pinkaisi onnesta soikeana ja aivan hirmuista vauhtia jälkien perään. 

Kaverini pisti samantien facebookiin ilmoituksen, että ihmiset tietävät olla silmät auki. Koska satuin olemaan kotona, tarjosin etsimisapua ja lähdin kaveriani hakemaan. Kaverini vei kolme muuta koiraa ensin kotiin ja sen jälkeen lähdimmekin etsintäpuuhiin. Aloitimme puistosta ja pikkuhiljaa laajensimme etsintöjä. 

Tuloksettoman etsinnän ja kyselyjen jälkeen, päädyimme takaisin puistoon ja kaverini lähti jututtamaan lähellä olevia raksaihmisiä. Pian paikalle pyöräili ala-aste ikäinen tyttö ja kysyi minulta onko meillä koira kateissa ja kertoi heidän pihalla käyneestä koirasta. Tuntomerkit täsmäsivät. Huhuilin kaverini paikalle ja tyttö soitti äidilleen. Lähdimme käymään paikan päällä. 

Tytön äiti tuli pihalle ja kertoi saaneensa sen kiinnikkin, mutta koska ei voinut tietää onko koira jahdissa, päästi takaisin irti. Koira oli ihan minuuttia paria ennen saapumistamme hävinnyt pihasta. Pihasta lähti pieni vaikeakulkuinen polku metsään ja lähdimme seuraamaan sitä. Johan alkoi koiran ajohaukku kuulumaan. Jahtasi kai rusakkoa. Koira vaan liikkui niin paljon kovempaa kuin me, joten ääni alkoi kuulua kauempaa ja kauempaa. Kaverini sitten sanoikin ettei me sitä ajohommissa kiinni saada ja ehdotti lähtemistä. Ehdotin kuitenkin pientä odottelua, josko jänis olisikin päässyt karkuun ja koira tulisi samaa reittiä takaisin. Odottelimme varmaan 5 minuuttia ja alkoi taas haukunta kuulua. Tälläkertaa se tuli lähemmäs ja lähemmäs. Erkaannuimme vähän toisistamme ja jäimme passiin. Näin koiran juoksevan kohti puskaa, jonka takana kaverini seisoi. Paikka-komento, koira löi maihin ja antoi ottaa kiinni. Kaikki hyvin, koira oli vain hengästynyt pupujahdistaan. :) 

Loppuun kuva vielä uusista kengistä. Rakastuin <3

Saa nähdä mitä ensviikko tuo tullessaan.

☆~ Hevoskuume kasvaa kasvamistaan.

Mulla on ollut hevoskuumeilua koko tän vuoden, mitä oon ilman omaa. Mulla on siis aivan ihana vuokrahevonen Mamma, mut jotenkin kun tottui omaan, niin varsinkin aluksi oli hassua ratsastaa toisen omalla. Oman hevosen hinku on ollut melko aaltoilevaa, mutta takaraivossa kuitenkin kokoaikaisesti.

Harmi vain, ettei ole nyt mitään mahdollisuutta, saati järkeäkään, ostaa omaa.

Liiankin sopiva kuva :'D

Kouluihin haku alkoi keskiviikkona ja mun pitäiskin rustata se hakemus lähipäivinä. Mielellään tänään. Ikävää aloittaa alusta, kun ei keväällä päässyt, mutta teen tälläkertaa muutaman asian eritavalla:

1. Kertaan matematiikkaa.

Tein aivan idiootin virheen viimeksi, kun en tätä hoksannut. Ja...

2. Luen tehtävänannon kunnolla!

Vielä ääliömmän siten, että en lukenut tehtävänantoa kokeessa tarpeeksi tarkasti ja lähdin tielle "veikkaa ja voita", eli päättelemään ja arvailemaan vastauksia! Paniikissa arvailu maksoikin sitten lie kuinka monta pistettä, kun "en tiedä" vastauksesta ei olisi mennyt miinusta..

3. En lue ennakkomateriaalia "hauki on kala"-menetelmällä.

Luin kyllä matskut moneen kertaan, mutta en kauhean hyvällä tyylillä.

4. Laitan 6 koulua hakemukseen.

Viimeksi laitoin vain 3...

5. En mene paniikkiin.

Nyt on jo vähän käsitystä, mitä voi odottaa tulevan.

Ja jälleen ajatukset pompsahtivat takaisin hevoskuumeeseen. Haluaisin ihan hirmuisesti irish cobin. Toki puoliverinenkin olisi mahtava, mutta katselin jo ennen Mantan ostoa, noita ihania tupsujalkoja. "Onneksi" mahdollisen opiskelijaelämän ja hevosen pitäminen (ilman rikkaita vanhempia/sukulaisia, tai muita sponssaajia) on lähes mahdotonta, joten hevosen hankinta siirtyykin lie kuinka monen vuoden päähän. Kyllä varmasti olisi todella kovalla työllä mahdollistakin, mutta ei siinä oravanpyörässä kerkeäisi siitä ihanasta otuksesta nauttia. Monet saavat itsensä jo melko solmuun opiskelun ja työnteon yhdistämisestä, niin lisääppä yhtälöön vielä oma hevonen ja burn outin ainekset ovat varmasti valmiit.

Tallilaisen kanssa juteltiinkin aiheesta ja se sanoikin, et varmasti syyllisyys kalvaisi paljon, kun ei aika yksinkertaisesti riittäisi kaikkeen. Päivät koulussa, illat/viikonloput  töissä, tai koulutehtäviä tekemässä. Töitä nyt on tehtävä jokatapauksessa, mutta oman hevosen ostaessa saisi olla melko kitukuurilla aivan kokoaikaisesti.

No, onneksi haaveilu ei maksa mitään.