☆~ Ihanan jouluinen keli<3

...vettä sataa kaatamalla ja pihalla ollaan reippaasti plussalla. Missä se lumi viipyy? :O

Viikonloppu hujahti taas liian nopeasti. Käytiin eilen Jumbossa ja Hööksissä. Löysin vähän liiankin hyvin kaikkea... :D 

3 neuletta, 3 toppia ja 2 ratsastushousut. Noihin pinkkeihin ratsareihin rakastuin välittömästi<3 Noi mustat mulla oli ennemmin punaisena ja tykkäsin. Olisin mieluusti ostanut ne punaisina, mutta ei ollut. No, on noi mustatkin tosi hienot ^^

Mantan kuolema on lisännyt mun rahankulutusta itseeni ihan hirveesti. Pitää vähän alkaa rajottaa, pitäis nyt meinaan laittaa säästöön rahaa ja alkaa myydä noita Mantan varusteita pois. Ei niitä voi ikuisesti säilyttää ja hölmöähän se olis. Vaikka ostaisinkin mahdollisten opiskelujen jälkeen uuden hevosen, niin olis kyllä todella epätodellisen hyvä tuuri et Mantan satulat kävis. Ei muutenkaan oikein tahdo tilaa löytyä kaiken rojun säilömiseksi. En mä kyllä kaikkea aio myydä, mutta suurimmanosan.

Illemmalla rakkaan mieheni lähdettyä takaisin Pohjanmaalle, vedin uudet pinkit ratsastushousut jalkaan ja suuntasin tallille. Mamma oli taas aivan superkiva, tuli tosi hyvä fiilis. Mentiin tuttuun tyyliin ravivoltteja ja -ympyröitä. Aluksi oli vähän vaikeampaa oikealle, mutta tsemppauksella Mamma teki taas tosi hienoja pätkiä oikeaankin kierrokseen. Vasen oli kuitenkin huomattavasti parempi. Pitää jatkaa tota oikeanpuolen vahvistamista ja jumppaamista, hiljaa hyvä tulee ja eteenpäin on mentykin. 

Todella upea kuva Mammasta tältäpäivältä :') Toinen nauttii ansaittua iltapalaa <3

☆~ Joulu tulla jollottaa.

Otsikko on yhdestä lastenlaulusta, joka on soinut koko päivän korvamatona päässä. Ihan kivaa hei.

Enää muutama rutistus ja sitten voi nostaa loppuvuodeksi kädet pystyyn ja hengähtää töiden osalta. Ensi viikolla alkaa reilun viikon kestävä joululoma. Livahdan koko lomaksi Pohjanmaalle, siellä aion ottaa ihan lungisti. :)

Mamma oli tänään taas aivan ihana. Se hörisi kun menin tarhan ohi. ^^ Koska maa alkoi iltaa kohden routia ja kenttä oli vähän kovahko, mentiin vain puolisen tuntia ja tehtiin paaaaaljon käynti-ravi siirtymisiä. Mamma oli ihan superhyvin kuulolla ja liikkui todella hienosti. Oli taas niin piristävää ja ihanaa käydä tallilla. Olenhan viimeksi tallille kerennyt/päässyt viime torstaina. Tänä viikonloppuna en lähdekkään Pohjanmaalle, joten toivon mukaan pääsisin tallille viikonloppunakin. Saa toki nähdä mahtuuko se viikonlopun suunnitelmiin. ;)

Vielä kun tulisi pieni pakkanen ja lunta, olisi täydellistä! Saisi taas hetken loman kurakosta. Muutenkin mieluummin ottaisin lumen ja pienen pakkasen, kuin kuran, tai pakkasen ilman lunta. On tosi ikävää, kun maa routii, eikä ole lunta. Lumi toisi myös piristystä tähän synkkyyteen.

Oon muuten nyt parin viikon ajan korvannut juotavan maidon sillä kaurajuomalla. Kahvikin on jäänyt pois ja vaihtunut takaisin teehen. En tiedä kuvittelenko, mutta ihankuin iho olisi vähän heleämpi ja parempikuntoisempi. Tuntuu kuin vatsakin voisi vähän paremmin. Totuin tosi nopeasti tohon kaurajuomaan, juon sellaisenaan tai käytän teessä. Oli yllättävän helppoa siirtyä maidosta pois, ei sitä tee edes mieli. Aion siis pysyä vielä kaurajuomassa :)

Iinestä ei oikein kiinnostanut :D

☆~ Sukset ristissä

Huomaa, että aletaan olla loppuviikossa, kun väsähtää näin äkkiä. Eilen en saanut töiden jälkeen mitään aikaiseksi. Makasin vaan ja en tehnyt yhtään mitään. Tänään sain itseni potkittua tallille töiden jälkeen.

Oon vuokrannut Mammaa melkein kolme kuukautta ja tänään meni ensimmäistä kertaa "sukset ristiin". 

Jo kentällä olin ihan puhki, kun yritin sitä saada taipumaan oikeassa kierroksessa. Vasen oli paaljon parempi, kuin oikea. Ihankuin tiistainakin. Aikani pähkittyäni alkoi sujua. Jatkoimme hetken aikaa ja lopetimme, kun meni tosi hienosti. Vauhtiakin tuntui olevan ja pidätteitä sai tehdä enemmän kuin paljon, että sai maisemista jotain selvää. Kaikesta pidättelystä ja pohkeella työskentelystä olin jo aika puhki. Päätin sitten mennä kävelemään radalle loppukäynnit. Näin jälkiviisaana (viisauksista parhain), olisi vain pitänyt pysyä kentällä. Mamma protestoi peruuttamalla jo siihen, kun pyysin ohittamaan tallin.

Ensimmäinen kierros meni muuten hyvin, Mamma käveli tuttuun tapaansa reippaasti, mutta selvästi valppaana. 

Toisella kierroksella se hoksasi jotain, mikä ei koko episodin aikana selvinnyt mulle, enkä tiedä vieläkään mikä sen tilanteen käynnisti. Yht'äkkiä meni vain pakki päälle. Se pakitti, käänsi itsensä vaatakkaiseen suuntaan ja lähti hitaasti ravaamaan. Sain sen pysäytettyä, mutta kaikki mitä yritin, siihen reagoitiin peruuttamalla holtittomasti melkein ulos radalta. Mitään pystyynhyppimisiä tai muuta hölmöilyjä se ei tehnyt, ainoastaan pakitti. Olen perusluonteeltani ihan hirmuinen jääräpää ja päätin samantien, että mehän muuten mennään, eikä meinata. Käänsin aina uudelleen ja uudelleen nenän menosuuntaan ja pyysin eteen, kun käänsi itsensä tulosuuntaan peruuttamalla. Mamma rupesi kyttäämään muka kaikkea, mutta en hätkähtänyt siitä. Hetken pyörittyämme tilanne jotenkin raukesi ja Mamma liikkui eteenpäin. Yhdessä vaiheessa se vielä meinasi jotain epäröidä, mutta liikkui kuitenkin eteen kun pyysin. Menimme vielä yhden kierroksen ja silloin ei ollut taas mitään tietoakaan semmoisista puuhista. Hyvillä mielin laskeuduin alas selästä ja vein Mamman iltapalalle.

Siellä pyöriessä tuli "oon elänyt tän tilanteen ennenkin"-fiilis. Manta teki mulle muutaman kerran samat temput. Mantan kuolemasta on nyt kolme kuukautta. Ikävä on valtava, mutta onneksi saan käydä vuokraamassa Mammaa. Olis muuten melko tyhjää. Oman hevosen menettäminen jätti suuremman aukon, kuin moni voisi uskoakkaan. Mamman kanssa saa hyvän fiiliksen. Tänäänkin, vaikka olikin vähän tämmöinen ratsastuskerta. 

Jätän tän vaan tähän :')

☆~ Tervetuloa Joulukuu ~☆

Aika on mennyt ihan supernopeesti. Muutama hassu viikko enää jouluaattoon ja kuukausi uuteen vuoteen. 

Työpäivä hujahti tänään taas ihan yhdessä hujauksessa.

Sain tiimikavereilta ihanan lahjan :D

Tallilla kävi hauska kommellus, kun olin menossa hakemaan Mammaa sisälle. Mamman tarhakaveri oli jäänyt sisälle liikutuksen jälkeen, eli Mamma oli yksin tarhassaan. No menin tarhaan otsalamppuineni. Pyrin aina välttämään hevosen "spottaamista" ja häikäisemistä. Ihmettelin, että olipas Mamma aralla päällä kun ei meinannut antaa kiinni. Sammutin lampun ja heppa päästi lähelle. Mietin mielessäni että mitäköhän hormooneja se Mamma on vetänyt, kun oli niin korkean tuntuinen. Oli pakko sytyttää lamppu ja katsoa uudelleen. Eihän se Mamma ollut, vaan yksi toinen lämppäri! Kippurassa nauraen toivotin hepalle hyvät illanjatkot ja tsekkasin muut tarhat. Pian Mamma jo löytyikin.

Jaksoin tänään ratsastaa kauemmin kuin sunnuntaina ja meni kyllä paremmin. Sunnuntaina naapuri puunasi painepesurilla omalla markillaan ja sekös oli jännittävää Mamman mielestä. Ei mitään järjetöntä vääntöä tarvinnut suorittaa, mutta painepesuri toi jännittyneisyyttä. Päätin puolikuntoisuuden vuoksi päästää itseni ja hevosen helpommalla ja pysyin ravissa poissa sieltä.

Takaisin tähänpäivään..

Mamma oli tänään tosi kiva, mutta oli melko jäykkä oikeaan kierrokseen. Olen huomannut saman joskus ennemminkin, mutta siitä on hetki aikaa kun olisi ollut noin selkeästi rautakangen nielleenä. Lopputunnista alkoi notkistumaan. No, pitää taas alkaa vetristämään Mammelssonia. Menny viimeiset pari viikkoa ihan pipariksi liikutuksen osalta, kun on ollut kaikenlaista ohjelmaa tai sitten kipeänä. Flunssa on onneksi hellittänyt viimeviikkoisesta ja iltaohjelmat pitäisi olla pulkassa tältä erää, nyt voi siis keskittyä touhuamaan iltaisin Mamman kanssa. :) <3

Maailman onnistunein kuva :') Mamma elementissään<3

☆~ Flunssa jatkuu..

Ostin tiistaina huvikseni 3 erimakuista Oatlyn kaurajuomaa ja ne oli ihan juotavia. Ajattelin jos alkaisin ruokajuomana käyttämäänkin kaurajuomaa. Juon aika paljon maitoa ja haluaisin nähdä tuoko kaurajuoma jotain muutosta vaikka ihon kuntoon. 

Tallille en ole harmikseni tälläviikolla päässyt ollenkaan, olo on ollut tosi hutera töiden jälkeen. En ole nähnyt mitään järkeä piiputtaa itseään vielä pahemmin. Olen pitkästä aikaa joutunut nukkumaan päikkäreitä töiden jälkeen, sen kyllä heti huomaa jos ei ole aivan kunnossa. Ostin eilen nenäsuihkeen apteekista ja se jeesasi oloa hyvin. Saa henkeä paremmin ja unenlaatu parani huomattavasti. Nenä on pysynyt useita tunteja auki. 

Viikonloppuna on kyllä pakko jo mennä, pitää rahdata reippaasti kampetta pois varustearkusta. Onneksi saan apua sinne :) <3

☆~ Kipeänä

Nenä on tukossa ja kurkkua tekis mieli jynssätä pulloharjalla. Oon juonu tänään vettä kuin hevonen ämpäristä. Kurkku on ihan kamalan kuiva ja sit alkaa se ihana kutiseminen. >:( Pitihän mun nyt sit ees yks flunssa saada kunnolla päälle tälle syksylle. Arght. Harmittaa kun oon tosi huono sairastamaan.

Aritalta soittivat mulle kun olin töissä, mun autonrääppöö oli valmiina! Olo oli kuin muksulla jouluna; saan oman riisikipponi takaisin! Ovet olivat oikeinkin hyvännäköiset ja koko auto kiilsi kuin uusi. Toki illalla kauppaan lähtiessäni huomasin lukkojen olevan poikkeuksellisesti jäässä, pikkuvikoi.

Jeij! 

Viikonloppu meni ihan kivasti. Perjantaina meinas vati mennä nurin, kun ei matka meinannut kulua millään. Lauantaina kaverini synttärit sujui melko rauhallisissa merkeissä ja oltiin kotona jo ennen neljää.

Kaveri kokeili laittaa lettikampausta mun tukkaan. :)

Sunnuntai menikin sitten tuttuun tapaan aivan liian nopeasti, varsinkin kun oli valvonut ja heräsin vasta lähemmäs kello yhtä. Onneksi maanantai on jo pitkälti pulkassa, perjantaina taas <3 ^^

Nyt vaan kun paranis tästä perkeleestä, niin ois oikein kiva. Duactia, beroccaa ja vettä kitusiin, niin ehkä tämä taas tästä. 

☆~ ADHD-pomppupallona luokses pompin

Aamu alkoi heräämällä 1,5 tuntia ennen kellonsoittoa, kun sain viestin minkä piti mennä mun äidille. Äiti oli joskus mun puhelimesta soittanu työpuhelun, kun se oli jättänyt työpuhelimensa vahingossa kotiin. Tää tyyppi oli sit luullut numeroa äitini omaksi ja laittoi vahingossa mulle tekstarin. Tapitin silmät kierossa, aivan unisena puhelinta ja tilanne muistutti pitkälti tätä:

Otin screenshotin ja lähetin sen äidilleni. Löin silmät kiinni ja nukuin kellonsoittoon asti.

4 päivää sijaisautoiluja takana ja vieläkin vainot päällä. Maanantaina Aritan pihalta lähtiessäni, pulssini oli arviolta 300-400 välillä. Vaikka koenkin olevani ihan hyvä kuski, niin en oo kyllä ikinä ennemmin jänskänny ajamista noin paljoa. On onneksi jännitys helpottanut ja en pelkää paskovani koko autoa parkkeeratessani, mutta kokoajan jyskyttää takaraivossa "tämä ei ole oma autosi, nyt varovarovarovasti...". Huomaan myös jättäväni mieluummin väljemmin parkkeeratulle alueelle töihin mennessä, ettei joku pönttö kolhi ovellaan siihen. Tallilla kyllä manasin kaverilleni, että ihan varmasti viimeisenä päivänä käy joku grande finale ja koko auto on rusinana. Mun oma auto on siis ovipeltien vaihdossa, kun kävi ihan perus parkkipaikka "onnettomuus". Toinen osapuoli ei nähnyt mun pientä riisikippoani pimeydessä, eikä edes sen auton peruutustutka tunnistanut sitä. Takapuskuri osui keskelle kylkeä ja tuli ihan katu-uskottavat jäljet.

Pohjanmaanreissun teen mahdollisen sydänkohtauksen välttämiseksi äitini autolla. Hyvällä ystävälläni on viikonloppuna synttärit ja täytyyhän niitä mennä juhlimaan ihan kunnolla. 

No ehkei nyt ihan tuossa jamassa kuitenkaan. ;)

Tänään kävikin hyvä källi, kun menin tallille. Ylätallin piha oli täynnä autoja ja jouduin jättämään omani ladon eteen, ikäänkuin muiden autojen taakse. Siinä olisi oiva paikka peruuttaa Aygosta peltiä ruttuun. Ajattelin sitten jättää lähemmäs latoa ja minimoida riskiä, että joku törmää ja pakitin ottaakseni vielä vähän oikealle. Pakitin ja yht'äkkiä tyssäs. Mun sydän oli tulla rinnasta ulos. Olin valmiina kajauttamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat voimasanat ilmoille ja hyökkäsin kuin mellakkapoliisi autosta pihalle, tutkimaan mihin onnistuin törmäämään ja mitä sain hajotettua. En muista milloin olisin viimeksi kokenut niin syvää helpotuksen tunnetta. Olin sitten peruuttanut pieneen kuoppaan ja vauhdin ollessa melko hiljainen, se sai jotenkin tuntumaan että törmäsin johonkin. No ei muutakuin kabinetti lukkoon ja hevosta hakemaan harjaukseen ja kuntoonlaittoon. 

Mamma oli tänään ADHD-pomppupallo-moodilla. Sillä ei ole ratsastettu tälläviikolla ollenkaan ja sen kyllä huomasi. Se narskutteli kuolaimia ja käveli/kipitti kuin mikäkin maratoonari eteenpäin. Se tuntui olevan kuin lentoonlähdössä ja mun pikkuväsymyksessä ois tehny mieli itkeä. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja aloin hommiin. Kentältä poistuttiin tyytyväisinä. Kuolaimia ei narskutettu ja kävelty hirveetä vauhtia eteenpäin, vaan Mamma vaikutti oikein rennolta. Se on kyllä aivan mahtava pallero. <3 

Onneksi huomenna alkaa viikonloppu<3

☆~ Aika oman hevosen jälkeen.

Jouduin syyskuussa tekemään yhden raskaimmista päätöksistä.

Rakas hevoseni jouduttiin lopettamaan. Kaikki tapahtui nopeasti ja ennalta-arvaamatta. En olisi mitenkään voinut uskoa, että rakkaan Mantani aika on jo täysi.

Aika tuntuu menevän hirveällä vauhdilla eteenpäin ja syyskuu tuntuu kauhean etäiseltä, kuin siitä olisi kulunut jo pitkäkin aika. Olen kyllä tiedostamattani pitänyt itseni kiireisenä, ettei olisi liikaa aikaa miettiä tapahtunutta. Kai luulin kun pölyn antaa laskeentua, on asia helpompi käsitellä. En oikein ole varma. Enää mielessäni ei toki pyöri päättymättömänä nauhana meidän ensimmäinen ja viimeinen klinikkakäynti, kuinka totuus iski vasten kasvojani ja kaikkein kauheimpana; Se ääni, kun kuulet kuinka rakas ystäväsi kaatuu maahan - Viimeisen kerran. 

Olo on ollut melko tyhjä. Kun niitten Mantan aitajuoksusekoilujen jälkeen naureskelin "huoleton on hevoseton", niin tottahan se on. Kuitenkin tuntuu, että jotain puuttuu. Jotain todella suurta, joka ottaa paljon, mutta antaa vielä enemmän. Olihan Manta minulla 4,5 vuotta, siinä ajassa kerkeää tottua. Oli hälyttävää huomata, että perhettä ja ystäviä lukuunottamatta Manta on ollut ainoa pysyvä asia elämässäni viimeisen 5 vuoden ajan. Myös siksi Mantan poismeno tuli kovana iskuna, jota suren vieläkin. Olen vasta viimeaikoina alkanut vähän käsittelemään asiaa. Tänään kuvatessani tavaroita myyntiin, oli olo haikea. Muistin tavaroiden ostopaikkoja, syitä miksi ne ostettiin ja mahdollisia tilanteita missä niitä käytettiin. Muistot tulvivat mieleen. Muistan kun ostin meidän satulan ns. "kuolinpesästä", ei minulla ollut aavistustakaan, että minäkin kauppaisin sitä "kuolinpesästä" paria vuotta myöhemmin. Onneksi minulla on paljon kuvia, videoita ja vielä enemmän muistoja. 

Hevoset eivät jääneet pois elämästäni. Vuokraan tällähetkellä lämminveristä tammaa, joka itseasiassa oli Mantan laidunkaveri viime kesänä. Kävi hyvä tuuri, kun satuin löytämään samalta tallilta vuokrahevosen. Viihdyimme Mantan kanssa tallilla hyvin ja olenkin tosi iloinen, että tuo jäi Mantan viimeiseksi kodiksi. Manta vaikutti viihtyvän hyvin. Mamma on aivan ihana uusi tuttavuus ja olen tykännyt puuhailla sen kanssa. Ei ole tullut sellaista "syyllistä" oloa, vaikka minulla onkin uusi hevosystävä jo näin nopeasti. Mantaa ei kukaan voi koskaan korvata ja sillä tulee aina olemaan oma erityinen paikka sydämessäni.

Toivottavasti Mamma pysyy elämässäni mukana pitkään. :)