Menimme jonkun 40 minuuttia kentällä ja kun se alkoi mennä tosi hyvin, niin lopeteltiin kouluväännöt siltä erää. Olen Mammaa liikutellut hyvin ja se on ollut oikein hyvä ratsastaa.
Lähdimme kävelemään loppukäynnit radalle, kuten aikaisempinakin päivinä. Tänään oli jo huomattavasti hämärämpää, sanoisinko jopa pimeää. Mamma oli selkeästi eri mieltä ja alkoi peruuttamaan ja yritti kääntää itseään vastakkaiseen suuntaan. Pohkeista liikuttiin vain ja ainoastaan taaksepäin. Muutaman kerran jouduin käyttämään raippaa, että sain sen liikkumaan eteenpäin. Yleensä jo pelkkä ohjien yhteen käteen laittaminen jo lopettaa touhut, mutta tänään ei. Joudunkin nykyään ratsastamaan raippa mukana, ihan vain siksi jos poistutaan pihasta. Kun pääsimme liikkeelle, se oli aivan hirmuisen jännittynyt ja valmiina reagoimaan aivan kaikkeen. Se kuitenkin käveli säpsymättä pihatien. Pihasta poistumisen jälkeen, aloitimme perinteiset väistättämis- ja asetusten kautta pään alaslaskuharjoitukset. Se oli hetkittäin tosi rento, mutta täytyy olla selkeästi itse tilanteen tasalla ja muistaa pitää se "kiireisenä", ennenkuin hoksaa näkymättömät paholaiset jostain pusikosta.
Mulla on siis jonkinasteista maastojännitystä, joka on kehittynyt jo Mantan aikoina. Mantan ensimmäisen vuoden aikana en jännittänyt maastoilua yhtään, mutta tallinvaihdon yhteydessä Manta alkoi jostain kumman syystä jännittämään ja pikkuhiljaa se tarttui muhunkin. Mitään onnettomuuksia, käsistä lähtöjä, tai muutakaan hirmu dramaattista ei ole koskaan tapahtunut, mutta silti sitä alkoi jännittämään.
Olen yrittänyt miettiä asioita, jotka maastoilussa jännittää. Listaankin niitä tähän;
1. Ajattelemattomat autoilijat ja alle jääminen.
2. Hevonen peruuttaa ojaan.
3. Tipun ja hevonen laukkaa holtittomasti tallille.
4. Hevonen hyppää pystyyn ja kaatuu päälle.
Nuo ovat aivan mahdollisia uhkia. Toisaalta, hevonen voi tiputtaa pukittamalla, keulia ja kaatua päälle kentälläkin. En kuitenkaan jännitä kentällä ratsastamista. Esteitä ehkä hieman, mutta se johtuu vain pitkästä tauosta.
Olen nyt jo huomannut rataharjoittelulla positiivisia vaikutuksia omaan itsevarmuuteen. Vielä saan tehdä töitä sen eteen, mutta hiljaa hyvä tulee. Tavoitteena olisi saada omaa jännittämistä niin minimiin, kuin mahdollista. Maastojännittäminen on nimittäin melkoinen rajoite, eikä varmastikkaan hevosta ajatellen kovinkaan mukava. Maastoilu kuitenkin tuo monipuolisuutta treeniin. Maastossa on kuitenkin vaihtelevat pohjat ja varsinkin metsäpolut kehittää koordinaatiota, mäkien kiipeäminen lihaksia ja kuntoa ja monesti se on hevoselle ja ratsastajalle piristävää vaihtelua.
Tuli muuten tuosta raipan kanssa ratsastamisesta mieleen, vaihdoin sunnuntaina yleisraipan kouluraippaan ja sen kanssa onkin hyvä harjoitella tuota käsien asentoa. Pitää muistaa pitää kädet ylempänä, tai muuten raippa hipaisee Mammaa ja se ottaa pientä spurttia. Myös ohjien täytyy olla juuri oikean pituiset, et pidätteet onnistuu, mutta käsi kuitenkin tarpeeksi kevyenä, ettei Mamma ala narskuttaa kuolainta ja jännity. Olenkin nyt kiinnittänyt erityistä huomiota mun omaan asentoon ja olen ollut paljon paremmassa tasapainossa ja ryhdissä. On yllättävän helppoa miettiä käsien ja ylipäänsä keskivartalon asentoa yhdessä. Kädet ylemmäs, keskivartalon tukilihakset käyttöön ja menoksi.
Huomenna harjoitukset jatkuu ja torstaina onkin lähtö Pohjanmaalle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti