Sain sen verran unirytmini sekaisin uutenavuotena, et nukuin kokonaiset 2 tunnin yöunet. Oli lievästi sanottuna epätodellinen olotila, kun kännykkä herätti 7 aikaan. Töissä ei oikeastaan väsyttänyt yhtään, kokoajan oli jotain pientä tekemistä. Kotimatkalla alkoi sitten väsyttää. Päätin antaa armoa itselleni ja suuntasin tallin sijasta päikkäreille. Teki kyllä oikeasti hyvää. Nyt vaan toivoisin, et tää räkätauti voisi jo loppua. Johan tätä on kärsitty jo mielestäni ihan tarpeeksi.. Muutenkin ollut sitkeä tauti, tuntunut jo muutaman kerran paremmalta, mutta sitten ottaa kummallisen takapakin.
Lauantaina oon menossa kaverini häihin ja raahaan mieheni sinne mukaan. Mulla ei oo vieläkään tarkkaa ajatusta mitä laitan sinne päälle ja mitä mä näiden mun hiusten kanssa keksin. Mun piti alunperin varata aika kampaajalle, mutta tuossa joulun tuoksinassa se vain unohtui ja lopuksi jäi. En ole mikään mestari laittamaan muidenkaan hiuksia, mutta näiden omien kanssa tappelu on aivan painajaismaista! Tätä tukkaa on ihan hirveästi ja paksuutta löytyy, ettei mun nakkisormet oikein tahdo taipua mihinkään. Oon aina välillä yrittänyt harjoitella ranskanlettiä, mutta siitä tulee niin karsea, etten kehtaa edes ajatella jättäväni sitä. Kokeilin myös tehdä kiharoita suoristusraudalla... Kiroilin, hikoilin, käänsin ja väänsin 1,5 tuntia, mutta en ollut alkuunkaan tyytyväinen. Poltin onneksi vain hermoni, en rautaa, hiuksia tai sormiani. En tajunnut sitten millään, millä logiikalla ne kiharat tulee. Aina välillä tuli kihara ja vaikka kuinka yritin tehdä samalla tavalla, ei välttämättä seuraava onnistunutkaan. Ei selvinnyt, vaikka katsoin eri videoita. Mulla olisi tässä onneksi vielä aikaa harjoitella, mutta mulla on kyllä sellainen aavistus et jos haluan kestävän kampauksen, niin nuttura on oikea vaihtoehto. Hiukseni ovat kyllä yksi murheenaihe :D
Hyvä kun kaveri teki mulle ranskiksen yks päivä myöhään illalla. Annoin olla yön yli ja avasin vasta aamulla. Hiuksissani ei ollut yhtään lakkaa/muotoilusuihketta. Ne laineet kesti pari päivää, kunnes kävin pesemässä hiukset. No kaveri teki uuden letin ja annoin sen olla 24 tuntia. Hiuksissa oli muotoilusuihketta, osiksen ja wellaflexin lakkaa. Laitoin vielä lakkaa kun avasin letin. Laineet kesti kokonaiset 2 tuntia! Olin hiukan kypsä silloin ja mieleni olisi tehnyt leikata mokoma jääräpää tukka kokonaan pois. Sama kävi kyllä mielessä "suoristusraudalla nätit kiharat"-keissin jälkeen..
Vaikka vannoin käsi lompakkoni päällä, että tämä tuhlailu loppuu tähän jouluhässäkkään ja sen jälkeisiin alennusmyynteihin, tekisi mieli ostaa vielä yksi Velourasu. Käytiin tossa lomalla miehen kanssa shoppailemassa ja ostin Cubukselta elämäni ensimmäisen Veloursetin. En yleensä oo koskaan oikein kummemmin piitannut oloasuista, mutta tähän Rakastuin hirmuisesti.

